Skip to content

Juhlin ostolakkoani ostamalla pitsan ja siiderin

Tammikuu onnistuneesti takana ja lankesin jojo-laihduttajien ja tipattoman tammikuun viettäjien syndroomaan. Ostin pitsan ja siiderin juhliakseni onnistumistani.

En kuitenkaan repsahda holtittomuuteen. 31 päivää menestystä on hieno saavutus shoppailuholistille. Yksi 12 kuukaudesta on takana ja jatkan eteenpäin.

Ps. Työreissu verottaa päivitysintoani; kännykkäpäivitys ei vaan ole niin kivaa. Ajatus juoksee nopeammin kuin sormi..

Advertisements

Halpiskahvi voitti sokkotestissä

Makuja-sivusto laittoi kahvit sokkotestiin. Ykkössijalle nousi Pirkka ja “parempaa” kahvia luultiin halpakahviksi.

Itse ostan Lidlin halvinta kahvia ja se on mielestäni ihan kelvollista. Jos haluan jotain parempaa, ostan kahvilasta erikoiskahvin.

Ja tähän perään heti tunnustus; tuhlasin kahvilaan parikymppiä. Ostoksena pidän tosin vain omaa osuuttani; tarjosin ystävälle kahvit erään iloisen asian johdosta. Päivitän siis The Shame Pagea kunhan pääsen koneen äärelle. Tämä kännypäivitys tuhlaa hermovarastojani 😉

Lue tämä ennen seuraavaa kaupassa asiointia & 21 tapaa palkita itsensä. Äläkä nettishoppaile humalassa!

Apartment therapyn It’s the Little Things: 4 Ways to spend less and reduce clutter -jutussa on hyviä pointteja. Niin hyviä, että suosittelen lukemaan jutun läpi ennen seuraavaa ostoksilla käyntiä. Minä tunnistan itsessäni tuon piirteen, että vaikka ostoslistalla olisi yksi ainoa tavara, poistun kaupasta useamman (tarpeettoman) pikkutavaran kanssa. Tai näinhän se oli viime vuonna, vaan ei enää.

Minulla on toiminut jutussa mainittu kakkossääntö eli odota hetki ennen ostopäätöstä. Nettikaupassa voi kerätä ostoskoriin kaikenlaista – ja sitten suljetaan selain. Ja mennään kahville. Ennen keräilin houkuttelevia tavaroita itselleni kirjanmerkkeihin ja saatoin muistaa ne viikkoja ellen kuukausia myöhemmin. Mietin siinä sitten, että miksi ihmeessä halusin tuota vaatetta tai kosmetiikkatuotetta niin kiihkeästi? Mihin se pakottava himo katosi?

Postauksessa on myös hyvä linkki pihin palkintovinkkeihin. Täällä noita liian pieniä toppahousujani miettiessä olen pohtinut, miten palkitsen itseni kun mahdun jälleen housuihin. Jostain syystä laihduttajat haluavat aina palkita itseään. Eikö se tervehtynyt keho ole paras palkinto? Hmm.

Tiesittekö muuten, että nettishoppailu humalassa on nykyajan trendi? Aamulehti raportoi asiasta suomalaisille viime vuonna. Kaupat ovat ilmiöstä luonnollisesti innoissaan. Joten uusi sääntö: älä shoppaile, kun otat. Viina vie estot ja joillakin se voi tarkoittaa holtitonta rahan tuhlausta kaupoissa.

Neljät toppahousut ja tunnustus

Minulla on neljät toppahousut. Moni lukijoista varmaan tuntee toppahousuilmiön. Ensimmäisten pakkasten saapuessa kaivat vällyhousut varastosta ja ne ovatkin oudosti kutistuneet. Törmäsin tähän ilmiöön tänä talvena. Lopputulos on se, että kahdet housuista sopivat mainiosti, yhdet menevät vetoketjua raastaen ja hengittämättä kiinni ja viimeistä paria en uskaltanut edes kokeilla. Tiesinhän minä, että isosta vaatevarastosta on joskus hyötyä 😉

Olen paisunut kymmenisen kiloa kesästä. Olen kuitenkin onnellinen, että kyse on vain kymmenestä kilosta. Se karisee kyllä liikunalla ja syömistottumuksia viilaamalla.

Ja tietenkään minä en tarvitse neljää paria toppahousuja. Kahdet riittävät, sillä toiset ovat superpakkasille ja toiset vähän kevyemmät.

Kaikkien aikojen paras säästövinkki vaatteisiin liittyen on tämä: pysyttele painossasi. En muuten yhtään pidä siitä neuvosta, että lihoneiden ihmisten pitäisi heittää vanhat pieneksi käyneet vaatteensa menemään. Sehän on luovuttamista. Ei laihtuminen ole mitään ydinfysiikkaa tai alkemiaa.

Reidar Särestöniemi pelasti minut

Tarkemmin sanottuna, Reidarin taide pelasti minut. Tämä kaipaa hieman lisäselitystä..

Minulla oli tänään vaikeaa. Päivällä teki mieli tuhlata. Illalla kävin kaupassa ostoksia tehneen ystävän seurassa. Minun teki mieli vaikka mitä. Pahiten teki mieli ostaa lehtiä. Siellä oli uusin Elle-lehtikin. Hiplasin sitä. Addikti pääni sisällä piti pientä tunteisiin vetoavaa puolustuspuheenvuoroa. Argumenttina oli lähinnä se, että olen “ansainnut” lehden. Hillitsin itseni.

Sitten tulin kotiin ja söin tylsää ruokaa kaapeista. Miten noloa, ihmiset näkevät nälkää ja minä puhun tylsästä ruuasta.

Avasin sähköpostin ja sinne oli tullut mainosviesti eräästä nettikaupasta. En ole vielä lakkauttanut kaikkia mainosviestejä. Tarkoitukseni oli mennä vain katselemaan. Yhtäkkiä ostoskorissani oli 2 tuotetta. Kyllä, ne olivat kauniita. Ei, en tarvinnut niitä. Ne olivat alennuksessa. Laadukkaita. Eivät ehkä juuri sitä väriä, mitä olisin halunnut, mutta kamoon, alennuksessa.

Jätin tavarat ostoskoriin. Kävelin keittiöön ja pohdin jo, miten ihanalta näytän siinä toisessa ja miten yhdistelen näyttävästi sitä toista. Ahdisti. Himotti. Halutti. Harmitti. Himotti.

Istahdin telkkarin eteen katsomaan uutisia ja sitten Reidarin taide pelasti minut 😉

*tähän valonsäteitä ja taivaallinen fanfaari*

Uutisissa kerrottiin, kuinka Särestöniemen taidetta on parhaillaan esillä Turun taidemuseossa. Teosten värit hehkuivat. Pääni sisällä jaarittelevat äänet olivat kadonneet. Miten huikeaa, miten kaunista. Muistelin tekemääni vierailua Särestöniemen museoon Kittilässä. Mietin, että olisiko Reidar säästellyt väreissä; maalannut harmaalla ja ruskealla, ajatellut, että “kyllä tuo kelpaa vaikkei ihan täydellinen olekaan”. Ja sitten tajusin, että en minä oikeasti halua niitä vaatteita. Molemmat olivat vähän väärän värisiä. Oikeasti minä halusin jotain muuta, jotain täydellistä, enkä mitään puolivillaista alennustuotetta.

Päätin olla tilaamatta. Tilaan sitten kun kaupassa on jokin täydellinen tuote, jonka haluan tai odotan sitä ensi vuoteen asti. Sitten ostan sen täydellä hinnalla ja käytän sitä ilolla.

Joten totta se on. Reidarin taide pelasti minut. Kiitos oranssit aurinkopallot, kiitos karvaiset kissat ja sedät, sarvekkaat porot ja kiljuvat taivaat. Ostoskori on tyhjä.

Anarkiaa Louis Vuittonia vastaan eli tuunaa omat käätysi

Harhailin netissä ja eksyin style.comin sivuille katselemaan vuoden 2013 koruja ja vastaani tuli Louis Vuittonin kaulakoru. Kas tällainen:

lvnecklace2

Vanhat punkkarit pyörivät haudoissaan! Rauhoittaaksemme heidän levottomia sielujaan tuunamme välittömästi oman versiomme käädyistä:

  • Mittaa kaulasi
  • Kaiva laatikon pohjalta se käyttämätön vanha munalukko. Jos kaappisi ovat minimalistisen siistit, osta sellainen. Laatu ei ole nyt tärkeä, joten osta halvin!
  • Marssi rautakauppaan ja osta pätkä ketjua. Vaihtoehtoisesti käytä vanhaa koiran kaulapantaa
  • Osta tarvittaessa hopeamaalia, sitä saa kätevästi spraypulloissa. Jos lukko on jo hopeanvärinen, et tarvitse tätä. Myös hopeanvärinen kynsilakka käy
  • Hae samalla reissulla jotain seuraavista mikäli et löydä kaapeistasi: glitter-kynsilakkaa, strassitarroja, vanhoja käyttämättömiä koruja, kynsikoruja, kännykän tuunauskoristeita

Spraymaalaa lukko hopeiseksi. Läiski sen pintaan pieniä tiimaritarroja, strasseja, kynsikoruja, vanhoja strasseja käyttämättömistä koruista ja sudi sekaan glitteriä. Muista muotoilla eteen omat nimikirjaimesi, sillä nimesi ei ole Louis Vuitton. Tai, no.. voihan nimesi olla Lissu Virtanen ja siinä tapauksessa voit olla LV. Tai liimaa siihen pieni alter egoasi kuvaava tarra. Esim. My Little Pony tai Pikachu. Anna kuivua. Kiinnitä lukko ketjuun.

Tämä uniikki versio ei maksa ihan tuota alkuperäisen version 58 000 puntaa.

Lopeteaan kieliopilla; miten kääty-sana taipuu? Tuunaa oma käätysi? Käädysi? Käädyt? Käätyt? Käätyset? Epäilen, etteivät lukijat enää edes tunnista sanaa, se on kenties kadonnut jo samaan vanhojen ihmisten maailmaan kuin aladobi, tuo eläkeläisten ja isäni suuri herkku.

Phoebe Baker Hyde ja vuosi ilman meikkiä, kampaajaa, koruja ja uusia vaatteita

Miltä tuntuisi viettää vuosi ilman meikkiä, koruja, kampaamokäyntejä ja uusia vaatteita? Phoebe teki sen ja kirjoitti kokemuksestaan kirjan. Tällainen kokeilu on amerikkalaisnaiselle ehkä isompi juttu kuin meille suomalaisille? Täällä esimerkiksi meikittömyys hyväksytään helpommin. Asiaan suhtautuminen riippuu paljon siitä, missä asut, mitä teet työksesi ja millainen ystäväpiirisi on.

Itseäni ahdistaisi tuo kameroiden eteen meneminen ilman mitään meikkiä. Silmä on niin tottunut meikattuihin tv-esiintyjiin, että täysin meikitön ihminen näyttää omituiselta. Vanhalta, haalealta, huonommalta. Kirjoitinko todella, että ihminen näyttää huonommalta? Eihän meistä kukaan oikeasti ajattele noin – tai ainakin toivon niin – mutta pinnallisesti ja vain ulkonäköä katsoen meikitön himmenee sen korjaillun version vierellä.

Nyt onkin aika katsoa lähimmäisiä tarkemmin; tv-ruuduilla, valkokankaalla, lähikaupassa, kahvilassa. Katsoa heitä lämpimästi, rakastaen ja arvostaen.  Välittämättä siitä kuorrutuksesta tai sen puutteesta kakun päällä.

Tutustu Phoeben kokeiluun. Ja jos idea tuntuu helpolta, muista, että hän jätti myös ihokarvansa ajelematta 😉

Phoebe Baker Hyde and The Beauty Experiment

Katie Couric haastattelee Phoebea naturellina eli ilman meikkiä, meikittömän yleisön edessä.

Minimalismin Ilo

Minimalismi - yksinkertainen elämä, onnellisempi olo

The WordPress.com Blog

The latest news on WordPress.com and the WordPress community.

%d bloggers like this: